Yritys

Koulutus

Koulutustaustaani lukeutuvat yliopistotason kolmoisakkreditoitu Coaching-tutkinto, M.BA ja BBA sekä tutkinto henkilöstöjohtamisesta. Olen kokenut Executive Coach, ryhmä- ja tiimivalmentaja ja sertifioitu henkilöarviointien tekijä.

Olen tehnyt kansainvälisiä rekrytointeja Pohjois-Savoon 46 eri maasta ja jokaisesta maanosasta kasvattaen organisaation henkilöstömäärää 470 % noin viiden vuoden aikana. 

Työkenttäni on sisältänyt muutosjohtamista, työyhteisön monikulttuurisuusvalmentamista kommunikoinnista käytäntöön, organisaation työkielen muutosprosessin sekä esihenkilöiden sparrausta kansainvälisten osaajien johtamiseen. Olen tarjonnut kulttuurista valmennusta  kansainvälisille osaajille suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän tapoihin ja käytäntöihin sekä valmentanut tiimejä ja esihenkilöitä monikulttuurisuuteen. 

Olen aktiivisesti mukana monenlaisissa vaikuttamisverkostoissa ja toiminut Migrin työperäisen maahanmuuton yritysjäsenenä sekä mentorina Suomen Mentoreille mm. kansainvälisen työyhteisön johtamisen teemasta. 

Yksi tavoitteistani on auttaa yrityksiä saamaan ja pitämään arvokasta osaamispääomaa myös kansainvälisistä ihmisistä.

Koulutus ja kokemus

Ennen oman yritykseni perustamista työskentelin kansainvälisessä lääketeollisuuden konsernissa lähes 18 vuotta.  Suurimman osan näistä vuosista työskentelin HR:ssa johtotehtävissä kolmessa eri konserniyhtiössä kahdessa eri maassa.

Olen työskennellyt johtajana, johtoryhmän jäsenenä eri yhtiöissä sekä esihenkilönä useita vuosia, kansainvälisessä kontekstissa. Minulla on kokemusta henkilöstömäärältään pienen R&D yrityksen kasvattamisesta kaupalliseen tuotantoon. Näihin vuosiin mahtui roppakaupalla muutosjohtamista, organisaatiorakenteen muutoksia, kulttuurin kehittämistä ja johtamista, strategista henkilöstötyötä ja monenlaisten HR-prosessien kehittämistä ja implementointia. Olen valmentanut lukuisan määrän esihenkilöitä, joko uuteen rooliin tai henkilökohtaiseen kehittymiseen liittyen.

Minulle on tärkeää pitää ammattitaitoani yllä myös opiskelemalla, ja olenkin työn ohella kasvattanut tietojani ja taitojani monin eri tavoin.

BBA & M.BA. Liiketoiminnan kehittäminen ja henkilöstöjohtaminen
Henkilöstöpäällikön tutkinto & JET
Executive Coach (PCEC)
Group & Team Coach (GTCD)
Sertifioitu Predictive Index henkilöarviointien tekoon
Mielenterveyden ensiapu -koulutus (MTEA1)